Jäseneksi Järvihaukkoihin

Oletko kiinnostunut Järvihaukkojen toiminnasta?

Partioon voi liittyä sinä vuonna, jona täyttää 8 vuotta. Yläikärajaa ei ole; partiossa on ohjelmaa kaiken ikäisille. Alle 8-vuotiaan voi ilmoittaa jonoon jo etukäteen.

Järvihaukkojen sudenpentuihin (7—9-vuotiaat) on koko ajan jonoa. Käsittelemme aina touko- tai kesäkuussa jäsenhakemuksia jonosta sen mukaan, kuinka monelle sudenpentulaumalle pystymme järjestämään toimintaa syksyllä. Ryhmien toiminta alkaa elo- tai syyskuussa. Jos haluat parantaa lapsesi mahdollisuuksia päästä mukaan partioon, harkitse voisitko itse osallistua sudenpentulauman johtamiseen.

Liity tai ilmoita huollettavasi Järvihaukkojen jäseneksi täyttämällä Suomen Partiolaisten Kuksa-järjestelmässä oleva hakemus. Käsittelemme hakemukset muutaman päivän sisällä. Jos et viikon kuluttua hakemuksen lähettämisestä ole saanut vastausta, ota yhteys lippukunnanjohtajaan, lippukunnanjohtaja@jarvihaukat.fi.

Jäsenyys maksetaan Suomen Partiolaisten jäsenmaksuna kerran vuodessa (n. 60 €). Alle 22-vuotiailta uusilta jäseniltä peritään myös aloitusmaksu. Jäsenmaksun tulisi olla maksettu ennen jäsenen osallistumista partiotoimintaan, koska partiovakuutus on voimassa vain jäsenmaksun maksaneille jäsenille.

Lue partioon liittymisestä Suomen Partiolaisten sivuilta.